keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Asiaa teeriniemen taikametsästä!

Elikkäs teeriniemen koulun metsää (Teeriniemen Taikametsä) ollaan nyt sitten kaatamassa ja tilalle rakentamassa kerrostaloja :'( EIIIIIIII
Itse olen ollut teeriniemellä esikoulussa vuosina 1996-1997 sekä käynyt siellä koulua kolme vuotta vuosina 1997-2000 silloinkin metsä oli iso osa koulua jossa leikittiin välitunneilla ja sieltä on monet hyvät muistot =D
Nyt metsä ollaan uhraamassa Lemminkäiselle =(

Itselle on jäänyt mieleen omana koulu aikanani kirjoitettu teeriniemen koulun laulu joka alkaa seuraavasti

"Mäntymetsän reunassa
on talo se punatiili talo
on lapsien siel pienet
 suuret yhdessä kasvaen"

Nyt tuota mäntymetsää ollaan hävittämässä voisivat nuo "suuret" astua lasten kenkiin ja miettiä uudelleen metsän luovuttamista Lemminkäiselle ja ottaa myös huomioon että tulevaisuus lapsien käsissä sillä he ovat päättäjiä sillon kuin nykyiset päättäjät istuvat jo vanhain kodissa

Metsään liittyen on myös kirjoitettu kirja josta voi lukea lisää osoitteessa http://thecastle.nettisivu.org/

Sitte vähä kuvia =D

 Teeriniemen koulu ja päiväkoti 15.6.2011

Taikametsä 15.6.2011




27.7.2011
Kävin äskettäin teeriniemellä katsastamassa tilannetta
eikä hyvältä näytä =(
Ensimmäinen uhri? =(


Suomen kielestä (eikä mistään muustakaan kielestä) ei löydy tarpeeksi vahvaa sanaa kuvaamaan tätä järjettömyyttä =(

Loppuun vielä youtubesta löytyvä video liittyen teeriniemen taikametsään

6 kommenttia:

  1. minäkin kävin tuolla Teeriniemen päiväkotia kun olin pieni. Metsä oli ihana paikka leikkiä ja se täytyy jättää rauhaan! >:((

    Ja kerrostaloja? Tuolle paikalle? Miettikää ny vähän!

    METSÄ TAKAISIN! >:(

    VastaaPoista
  2. Mmm viho viimmenen paikka johon tulis mieleen rakentaa yhtään mitään!

    VastaaPoista
  3. Metsä tuossa kuuluu olla. Ei kerrostalot noin lähelle päiväkotia ees sopisikaan.

    Mitähän Rölli tähän tuumaisi. :/

    VastaaPoista
  4. "mänty metsän reunassa on talo,
    se punatiili talo on lapsien.
    Teeriniemen päiväkoti koulu,
    siellä pienet suuret yhdessä kasvaen.
    Ystävinä yhdessä,
    seikkailemme satumetsässä,
    lähellä on käsi ain,
    toista auttamaan"

    Itse vietin 6 vuotta tuossa talossa ja vaikka nyt asun kaukana vaasasta tulee ikävä tuota metsää =(
    Siellä on saatu mustat silmät, jalkaan rakot ja haavat.
    Ja muistan vielä sen kun tuossa metsässä leikittiin ja kutsuttiin sitä "satumetsäksi"
    Voi että osaa tää nyky-yhteiskunta olla..

    VastaaPoista
  5. Jep on tää nyky yhteiskunta kummallinen =/

    VastaaPoista