keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Iron Sky

Pistetääs nyt vaihteeks tänne muutaki ku maisemia =D

Eli kävin kattoos iron sky leffan ennakkonäytöksen
Hyvä leffa oli =D

 Iron Sky -elokuvan ohjasi Timo Vuorensola, joka ohjasi myös Energia Productionsin edellisen Star Wreck: In The Pirkinning -elokuvan. Jarmo Puskalan alkuperäisideaan perustuvasta käsikirjoituksesta vastasivat kirjailija Johanna Sinisalo sekä tuotantoryhmään myöhemmin liittynyt Michael Kalesniko. Star Wreck -sarjan luoja Samuli Torssonen toimi elokuvan tuottajana ja erikoistehosteryhmän johtajana.

Seuraava sisältää juonipaljastuksia

Elokuva kertoo natseista, jotka vuonna 1945 pakenivat Antarktikselta avaruuteen SS-upseeri Hans Kammlerin kehittämän teknologian turvin. He perustavat Kuun pimeälle puolelle Schwarze Sonnen (suom. musta aurinko) tukikohdan, jossa heidän oli määrä rakentaa voittamaton sotalaivasto ja vallata maapallo takaisin tilaisuuden tullen. Vuonna 2018 hyökkäyksen hetki on vihdoin käsillä, ja elokuvan päähenkilö Renate lähetetään yhdessä poikaystävänsä Klausin kanssa Maahan tehtävänään salamurhata Yhdysvaltain presidentti. Maahan tultuaan Renate alkaa kuitenkin epäillä arvojaan, kun planeetta ei osoittaudukaan odotetunlaiseksi rappiomaailmaksi: onko kaiken pommittaminen raunioiksi sittenkään hyvä ajatus?









sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Arvoituksia, puita ja tuulivoimaa

 Josko sitä nyt pitkästä aikaa laittais tännekki muutaman kuvan =D

Kuva arvoitus mikä esine? =D